Aamulla herätys klo 6, vaikka kello olisi soinut vasta 7.30. Uni vain loppui, turha sitä on enää sängyssä makoilla. Kamat kassiin ja pyörää pakkaamaan. Respasta saimme pyyheliinoja, joilla kuivattiin märät pyörän penkit. Yöllä oli kosteutta tiivistynyt pyöriin ikään kuin olisi satanut.
Aamiaiselle paikalliseen hotellin vieressä olevaan kanalaan (Hen house). Munia, pekonia pannaria, kahvia, leipää yms mitä nyt kukin halusi.
Paikka oli muuten amishien omistama. Heitä näkyi muutamia paikalla perinteisissä asuissaan.
Aamiaisen jälkeen kohti St Louisia. Ajettiin useita kymmeniä maileja vanhaa Route 66:ta. Historian moottorien äänet kuuluivat Harrikoiden jylinöiden yli porukan porhaltaessa mutkaista vanhaa tietä etelä-lounaaseen päin.
Yhtäkkiä edessä olikin juna, joka hissukseen eteni tasoristeyksen kohdalla. Porukka pysähtyi ja sammutti pyörät. Siinä saattoi hyvin nousta pyörän päältä ja tehdä kevyet aamuvoimistelut. Juna nimittäin oli aivan hervottoman pitkä, sillä tasoristeyksen ylitys kesti n 10 minuuttia.
Aikanaan saavuttiin St Louisiin. Olihan se komea näky kun 14 moottoripyörää ajaa parijonossa suureen kaupunkiin moottoritien keskikaistaa. Tien varrella isolla aukiolla oli suuri juhla meneillään. Saattoi liittyä WTC-tornien tuhoutumisen vuosijuhlaan. Sami ohjasi porukan "laittomalle" parkkipaikalle erään sillan alle lähelle kaupungin kuuluisaa maamerkkiä, Eero Saarisen suunnittelemaa kaarta, Lännen Porttia.
Kävelimme Mississippi-joen viertä kohti muistomerkkiä. Osa porukasta päätti lähteä katsomaan josko kaaren huipulle pääsisi ilman jonottamista. Muut menivät joessa olevaan vanhaan siipiratasalukseen virvokkeille.
Kaarewn sisäänmenoportilla vartija kysyi haluammeko kuulla hyvät vai huonot uutiset. Sanoin, että kerro huonot ensin. Ok sanoi vartija. Turvatarkastus on samanlainen kuin lentokoneeseen mennessä eli metallit laaatikkon, samoin vyö ja kamera, puhelin yms. Entäs hyvät uutiset? Siellä ei ole jonoa, joten pääsette suoraan hissiin ja ylös. Siis eteenpäin turvatarkastukseen. Minun kohdalla metallinpaljastin piippasi ja sanoin, että varmaankin ajosaappaiden metalliosat. Vartija tarkasti kengän varret ja sanoi, että ok mene vain. Kakelta vartija kysyi mitä tuolla housussa pullottaa. Kake sanoi, että ajohousujen polvi- ja lantiosuojat. Kake kysyi, että riisunko housut, kun muuten en saa näitä panssareita pois housuista. Ei tarvitse, tokaisi vartija ja Kake pääsi läpi.
Muutkin seurueesta pääsivät läpi. Ostimme liput torniin ja menimme hissijonoon. Hissi muodostui 8 erillsestä kopista, joihin kuhunkin mahtui viisi henkilöä. Meitä meni neljä isoa miestä ja yksi nainen samaan koppin, joka oli tosi ahdas. Onneksi sai istua. Matka kesti ylös n 10 min. Näkymät olivat tosi mahtavat 192 m:n korkeudelta yli St Louisin kaupungin. Kannatti käydä.
Kaarivisiitin jälkeen takaisin baanalle. Aikataulu painoi päälle, joten suunnistimme Intestate 55 etelään päin. Oli varsin puuduttavaa ajaa ensin puoli tuntia suoraa tietä, nopeus n 65-70 mailia tunnissa. Sitten loiva käännös oikeaan ja taas pelkkää suoraa tietä. Rekkoja painoi ohi vasemmalta ja oikealta. Ylämäissä ne sitten tulivat perä edellä vastaan ja alamäissä taas painoivat ohi. Kyllä Turun moottoritien liikenne on aika kesyä tähän verrattuna. Välillä poikettiin taas Route 66:lle.
Eräällä tankkauspaikalla Jaska teki päivän hyvän työn. Eräs vanha rouva tuli kaupasta autolleen. Hän kulki rollaatorin kanssa. Rollaattorin korissa oli muutama juomatölkki. Jaska auttoi juomatölkit rouvalle autoon ja pakkasi rollaattorin takapenkin jalkatilaan. Rouva kiitteli vuolaasti Jaskaa avusta. Hieno homma Jaskalta.
Alla kuvassa vasemmalta Minna Tarja, Esko ja Jaska
Esko ja Tarja ovat lähteneet Route 66-reissulle juhlistamaan ennakkoon Eskon 50-vuotispäiviä, jotka ovat lokakuussa. No nyt sattui kuitenkin niin, että Tarjankin synttärit osuivat tälle päivälle. Illallisravintola tarjosi Tarjalle jätskit.
Tarja haikaili, että miksen lähtenyt nuorempana (täytti nyt 27 v, kuten naiset aina täyttävät joka vuosi) Amerikkaan vaihto-oppilaaksi. Olisi oppinut alkuperäisen aksentin. No, ei se huonolta kuulosta nytkään.
Esko oli kuulemma kosinut Tarjaa tänä aamuna, josko menisivät toisen kerran naimisiin ja vielä Las Vegasissa, kun sinne ollaan menossa kuitenkin. Tarja oli miettinyt edellisen kerran vastausta 6 vuotta, joten eihän hän nytkään voinut vastata näin äkkiä. Saas nähdä saako Esko vastauksen ennen Vegasia.
Viimein päästiin hotellille. Munger Moss-hotellilla on tänä vuonna juhlavuosi. hotelli täyttää 40 vuotta.
Osa porukasta lähti hakemaan olutta ja Sami avaimia. Hotellin uima-allas näytti houkuttelevalta.
Avaimet jakoon, kamppeet huoneisiin ja sitten uimaan. Aurinko paistoi koko päivän, joten olo oli varsin nihkeä, joten oli mahtava fiilis päästä päivän ajon jälkeen viilentävään veteen.
Kake ei ole koskaan kuulemma polttanut nenäänsä. No, nyt sitten on.
Illallinen nautittiin muutaman km:n päässä olevassa Applebee's ravintolassa, jonne kyydin tarjosi ystävällisesti hotellin isäntä. Tänään ainakaan minä en syönyt itseäni ähkyksi vaikka kuppilan ruoka hyvältä maistuikin.
Isäntä hoiti myös paluukuljetuksen ravintolasta hotellille. Istuimme Kaken ja Tuiren kanssa auton takakontissa. Kieltämättä hieman ahdas paikka.
onnea Tarja t.pirjo
VastaaPoista