Lisäksi eiliseen blogiin on tullut yksi kuva lisää.
Aamu valkeni aurinkoisena ja antoi uskoa lämpimämpään alkuun kuin edellisinä päivinä. Aamiaiselle läheiseen kuppilaan, jossa oli paikallinen hauskuttaja. Vanha setä kertoi tarinoitansa ja nauroi remakasti päälle. Hän myös esitteli kuvaa omasta moottoripyörästään (Triumph).
Aamiaisen jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Glen Canyonin patoa. Komea rakennelma Colorado-joessa.
Timo ja Päivi alkoiuvat haaveilla Routen ajamisesta kun Päivi osti Harrikan neljä vuotta sitten. Timo sitä pyörää ajaa, mutta vain silloin, kun Päivi on kyydissä. Työmatka-ajot Timo saa mennä yksin. Nyt sitten tuli tilaisuus lähteä ajamaan Route ja täällä he nyt ovat. Tässä hieman Päivin kuvausta tämän päivän ajomatkasta:
"Glen Canyonissa virtaa mahtava Colorado-joki, joka kulkee niin mahtavissa maisemissa, että ihailut voivat alkaa. Saimme hieman esimakua siitä mitä Grand Canyonilla on odotettavissa."
Timo ja Päivi ovat kovia matkailijoita. Tänä vuonna he ovat käyneet Havaijilla, nyt sitten Routen ajo ja myöhemmin tänä syksynä käyvät vielä viettämässä kuukauden Australiassa.
Me ajettiin Glen Canyonin läpi Kaibabin luonnonpuistoon ja sieltä Grand Canyonin (GC) luonnonpuistoon. Välillä pysähdyimme katselemaan Glen Canyonin "kaaheen laakeeta aakeeta".
Matkalla oli kohti GC:tä oli 15 mailia palanutta metsää tien molemmin puolin. Aika aavemainen näkymä kun tien vieressä molemmin puolin mustia ja pystyyn kuolleita puita. Metsäistä tietä ajettiin n 40 mailia GC:n luonnonpuiston portille.
Matkalla eteenpäin Timo näki kojootin katselevan matkalaisia. Mahtoiko olla se kuuluisan sarjakuvasankari Kelju K Kojootin sukulaisia.
Erittäin mutkaista tietä ajettiin kanjonin pohjoispuoliselle North Rim:lle, jossa saatoimme katsella kanjonin jylhiä maisemia.
Päivi luonnehti kanjonia seuraavasti: "Vaikka olen Grand Canyonin nähnyt kerran aikaisemmin ja hurmaantunut, teki se taas vaikutuksen suuruudellaan. Se on kerta kaikkiaan upea luonnon teos".
Eipä tuohon ole juuri mitään lisättävää. Se täytyy itse nähdä ja kokea sen huikea kauneus ja mahtavuus.
Paluumatka samaa tietä ja sitten suuntana Kanab Utahin puolelle. Aikaraja siirtyi taas tunnin taaksepäin. Tien varressa näkyi kuollut peura, jota korpit nokkivat.
Siellä oli syömässä myös Alabamasta oleva eläkeläisseurue. Eräs vanha rouva tuli juttusille ja kertoi, että hänen tyttärensä oli pitänyt häntä liian vanhana tekemään moista matkaa kauas pohjoiseen. Rouva tunsi olonsa hyvin nuoreksi 74 vuoden iästään huolimatta. Hän kysyi olisiko mahdollista saada istua minun Harrikan satulassa saada siitä kuva todisteeksi tyttärelle, että ei hän vielä niin vanha ole. Sanoin, että kyllä se sopii, mutta valitettavasti pyörä on hotellin edessä ja kuvaus onnistuisi vasta aamulla aikaisin ennen lähtöämme. Valitettavasti kuvaus ei sitten onnistunut, mutta rouva oli hyvin otettu tarjotusta mahdollisuudesta. Toivotin hänelle hyvää matkan jatkoa ja että ehkä joku muu Harrikka-seurue voisi toteuttaa hänen toiveensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti