Tankkaus ja eikun baanalle. Aamu oli aika viileä, mutta pitkähihaista- ja lahkeista sekä sadepuku päälle niin a vot. Aamupäivällä ei tapahtunut mitään erikoista. Maiseman kasvisto vaihteli männyistä pensaisiin ja kanervikkoon.
Keskipäivällä tankkauksen yhteydessä tapasimme Navajo-intiaaneja, jotka kuuluivat Navajo Hopi Honor Riders mp-kerhoon. He houkuttelivat meidät saattuekeikalle. Eräs USA:n armeijassa palveleva navajo oli palaamassa kotiin Irakista ja kerholla on tapana saattaa viimeiset mailit henkilö kotiin. Lähdimme läheiselle toiselle huoltoasemalle odottamaan ko henkilöä saapuvaksi. Seurueeseen liittyi myös muutama muu kerhoon kuuluva jäsen. Sotilaan saapuessa ajoimme saattueessa hänen kotikyläänsä, jossa hänet otettiin vastaan sotilaallisin kunnianosoituksin.
Me teimme valmisteluita matkan jatkamiseksi, mutta kyläläiset halusivat ottaa kuvia meistä ja mp-kerhon jäsenistä yhdessä.
Sami luovutti Suomen lipun mp-kerhon päällikölle.
Ajaa Navajojen kanssa.
Näin motoristit kansallisuudesta, heimosta ja kielestä riippumatta ajavat yhdessä ja kunnioittavat toisiaan.
Terhi ja Jyrki ovat "poikkeava" pariskunta tähän astisista. Yleensä moottoripyöräilyä harrastava mies haaveilee ajavansa Route 66:n joskus. Tässä tapauksessa Terhin haaveisiin tuli Route muutama vuosi sitten. Terhi ei ole aikaisemmin ollut motskarin kyydissä, mutta haave eli kuitenkin. Terhin ja Jyrkin teini-ikäinen tytär oli aina innokas isän kyytiin, joten Terhille ei näköjään jäänyt tilaa. Kun ajatus kypsyi ja päätös tuli, kun Jyrkikin täytti pyöreitä vuosia, niin eikun harjoittelemaan. Kesällä 2011 Jyrki ja Terhi ajoivat kimpassa n 2000 km ja sillä kokemuksella ovat nyt sitten Routella. Aluksi Terhi kauhisteli rekkojen ohituksia molemmilta puolilta, mutta antaa muille neuvon: ei saa katsoa rekkojen pyöriin. Hyvin heillä on mennyt.
Ollin oli tänään pakko päästä esittelemään Electra Gliden soundeja. Eilisessä blogissa olin kuulemma vähätellyt niitä. Parissa ylämäessä piti ajaa edelle ja pärryyttää harrikkaa niin, että varmasti uskoisin. No, olihan ne varsin muikeat soundit.
Erään kylän kohdalla oli hevosen raato tien poskessa ja vähän matkan päässä lehmän raato, jota koirat söivät. Outoa, että raatoja ei korjata pois.
Nautoja ja hevosia on laitumella, joiden koko on luokkaa neliökilometrit. Ei niitä eläimiä millään muulla voi paimentaa kasaan tarvittaessa kuin hevosella.
Ohessa pari maisemakuvaa päivän reitiltä.
Saattuekeikan jälkeen kävimme Utahin puolella Monument Valleyssä, joka on navajojen kansallispuisto (Navajo Tribal Park). Eroosio on hyvin voimakasta, kun vuoret ovat aivan tasalakisia Laaksoon on jäänyt tornimaisia kallioita, joiden ympäriltä on rapautuvampaa kiviainesta hävinnyt.
Navajojen luota suunta Pagen kaupunkiin, Arizonaan. Ennen Pagea horisontissa näkyi kolme korkeaa savupiippua. Mikä ihmeen tehdas voi sijaita keskellä erämaata? Paikalle saapuessamme totesimme sen olevan iso hiilivoimala ja Pagen kaupunki aivan sen kyljessä. Grand Canyonin yläreuna näkyi horisontissa. Huomenna näemme sen paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti