5. ajopäivä: Amarillo, Texas - Santa Fe, New Mexico

Aamulla herätys 06.30. Hotellin aamiainen yllättävän hyvä: muroja kahta sorttia, vohvelia ( itse piti paistaa) pullaa, omena- ja appelsiinimehua. Laitan listan siksi, että aikaisemmissa hotelleissa tarjonta on rajoittunut lähinnä kahviin.
Lähtö klo 8. Ilma olis aika kylmä, 14 astetta. Ammun viileydessä ajettiin Cadillac ranchille.  Keskelle peltoa oli laitettu 10 Cadillacia riviin nokka maahan haudattuna. Cadillac Ranchin perustivat Chip Lord, Hudson Marquez and Doug Michels vuonna 1974 esittämään Cadillacin malliston evoluutiota. Maahan haudatut 10 Cadillacia ovat vuosilta 1949 - 1963. Totta puhuakseni ei niistä autoista oikein noita vuosimalleja tunnistanut.

Kuvasta voi saada myös aavistuksen päivän sään kehittymisestä.

Aamukahville ajettiin vanhaa Route 66:ta pitkin Adrianiin, jossa on 66:n Midpoint eli puoliväli. Paikasta on matkaa 1139 mailia sekä Los Angelesiin että Chicagoon. Matkalla näimme useita karjatiloja, joissa oli sadoittain nautoja. Melkoista teollisuutta sekin.

Kahvilassa  juotiin sumpit ja syötiin omenaleivokset. Kahvilan yhteydessä on pieniu kauppa, jossa on Route 66 tavaraa kaupan yllin kyllin. Kaupan ja kahvilan yhteydessä on vanha bensa-asema, jonka edustalla seisoo vanha Fordin Pick-up. Auton kylkiin, ikkunoihin konepeltiin yms ovat kirjoittaneet viestinsä paikalla käyneet. Valitettavasti ei sattunut kynää mukaan, jotta olisi voinut kirjoittaa nimensä muiden kuuluisuuksien joukkoon.

Midpointista ajoimme Santa Rosaan tankkaamaan ja lounaalle. Juuri ennen lounaspaikkaa oli pieni automuseo. Pihalla olevat autot antoivat vihjeitä museon kalustosta.

Lounaan jälkeen lähdimme kohti Santa Fe:tä. Taivaalle oli muodostunut tosi pahan näköisiä pilviä.

Ajettuamme muutaman mailin Sami pysähtyi ja lupasi margaritan illalla sille, joka nopeimmin pukee sadevaatteet päälle.
Juuri kun saimme muovit ylle niin alkoi satamaan. Ja sitä vettä tuli aivan solkenaan. N 13 mailia ajoimme kaameassa vesisateessa ukkosen jyristessä ympärillä. Vesisade loppui aikanaan ja monet ottivat sadevehkeet pois päältä. Joku jätti kuitenkin sadeasun ylle varmuuden vuoksi. Minäkin jätin sadehousut jalkaan koska pyörän istuin oli märkä.
New Mexicossa tie polveili kukkuloiden välissä. Maasto on sikäli petollista, että kun katselet taivaalle ja näet auringon paistavan, niin seuraavan kukkulan takana odottaa mustat pilvet. Juuri näin kävi meillekin. Matkan edetessä kohta alkoi taas sataa. Porukasta osa jäi tien varteen laittamaan taas sadeasuja ylle. Ja vettä tuli taas kuin saavista kaataen. Minun sadetakki oli hieman huolimattomasti kiireessä laitettu kiinni, joten vesi pääsi vetoketjun kohdalta paitaan asti.
Pysähdys pienen bensa-aseman kohdalla ja suunta edelleen kohti Santa Fe:tä. Aurinko alkoi paistamaan ja tunnelma nousi. Eihän tässä mitään hätää, sade oli ja meni. Kunnes n 20 mailia ennen  Santa Fe:tä raju sadekuuro yllätti meidät kukkulan takaa. Ukkonen jyrisi, salamat löivät maahan ja maasta pilveen aivan tien varressa. Kerran jyrähti aivan tien vieressä niin, että pelästyin ja pyörä teki ihmeellisen mutkan tiellä. Erään notkon pohjalla oli niin paljon vettä, että nopeus piti pudottaa aivan kävely vauhtiin. Ja sitten alkoi sataa rakeita. Minäkin sain yhden suoraan nenään. Kyllä muuten sattui. Rakeiden tanssi soi sekä kypärässä että pyörän metalliosissa kuin karibialainen patarumpali olisi soittanut. Ilmakin kylmeni usealla asteella. Kun viereisellä kaistalla autot ajoivat ohi ne roiskuttivat vettä niin että näkyvyys meni välillä aivan nollaan. Hyvä kun nippa nappa sai edellä ajavan pyörän takavalot ja hätävilkut pysymään näkökentässä.
Tulipahan siis testattua uusi sadepuku ja toimivaksi havaittu. Paita vähän kastui etumuksesta, mutta muuten säilyin aivan kuivana. Aika karsea kokemus kuitenkin.
Sateen taukosi ja matka jatkui perille Santa Fe:hen ja asetuimme hotelli Sage Inniin.
Illallinen läheisessä ravintolassa. Hyvää meksikolaista ruokaa. Margaritan voittivat Päivi ja Kaitsu.