Aamulla oli varsin viileätä ajella kohti aamiaispaikkaa (hotellilta lähtiessä kuppi kahvia, omena ja lasi mehua). Paikoin oli niin viileätä että ajattelin Karin palelevan kun lähti ajoon vain T-paidassa. Kari sanoi, että vain tien alavimmissa kohdissa tuntui viileältä.
Aamiainen Davenportissa. Tänään poikkeuksellisesti munakas, jossa kuitenkin vakiosisus: pekonia, kinkkua ja juustoa. Karppaajan unelma-aamiainen.
Ja sitten baanalle. Ohitimme mm Miss Oklahoma 2011:n kotikylän. Merkittävä reittipiste :-) Missiä ei kylläkään näkynyt maisemissa. Alkuperäistä Routea seuraten ajelimme kymmeniä maileja. Metsäisiä teitä ja isoja peltoaukeita ja pikku kaupunkeja.
Minun matkakassini takapenkillä rupesi siirtymään huomattavissa määrin oikealle ja pelkäsin sen putoavan.Pysähdys ja korjaus. Muutaman mailin jällkeen Esko pysäytti porukan ja sanoi, että hän ei uskalla ajaa minun perässä kun pelkää, että kassi putoaa. Sami auttoi sitomalla 3 m pitkällä narulla kassin paikalleen ja matka jatkui.
Sami ilmoitti, että jos kukaan ei ehdottomasti halua, että ajetaan Oklahoma Cityn läpi, niin emme mene sinne. Kukaan ei halunnut, joten ohitustietä pitkin kaupungin sivuitse. Jokin iso pilvenpiirtäjä oli kaupungissa rakenteilla ja se näkyi ohitustielle selvästi. Laulussa Route 66 sanotaan ...Oklahoma City looks oh so pretty...
No mikä ettei, jos tykkää isoista kaupungeista ja sen pilvenpiirtäjistä.
Ohitustien liikenne oli hyvin vilkasta ja meidän tarkoitus oli pitää yllä hyvää matkavauhtia. Tämä johti melkoiseen kaistasurfailuun kun hitaita kuorma-autoja piti ohitella ja samalla väistellä meitä ohittavia autoja. Kunnialla siitäkin selvittiin, kun kukaan ei ottanut mitään turhia riskejä.
Tankkaus- ja juomataukoja oli matkalla riittävästi. Eräällä taukopaikalla Jaska sanoi, että kun aurinko meni pilveen niin lämpötila putosi dramaattisesti +33:een asteeseen. Kysyimme, että miten niin? No, kun Jaskan pyörän lämpömittari näytti parhaimmillaan +42 niin olihan pudotus kohtalainen. Menkääpä 42-asteiseen saunaan ja puhaltakaa iholle. Aika lämmintä, eikö totta?
Vierailimme myös legendaarisen Harley ja Annabelle Russelin Sandhills Curiosity Shopissa, (Erick, Oklahoma, The Redneck Capitol of the World). Valitettavasti kauppa on kiinni, koska Annebelle on sairastunut syöpään. Hänet on leikattu ja kemoterapiahoito aloitettu. Tulokset ovat lupaavat. Tapasimme kaupan luona joukon Kaliforniasta tulleita motoristeja ja heiltä saimme viimeisimmät tiedot.
Saavuimme viimein Texasiin. Tien varressa kyltti "Texas state border". Kyllä voi sitten maisema olla tyly. Tasaista ruskean ruohon peittämää maastoa silmänkantamattomiin. Myöhemmin tien varressa oli myös kyltti "Don't mess in Texas (Älä riehu Texasissa)". Olikohan virkavallalla ollut jotenkin huonoja kokemuksia matkalaisista?Shamrockissa tankkaus. Useita kymmeniä baikereita liikenteessä. HD-pörinä täytti koko kaupungin kadut pyörien kulkiessa pitkin katuja.
Shamrockin jälkeen sää pilvistyi ja jossain tuli sadettakin, tosin vain muutama pisara.
Viimeisellä taukopaikalla ennen Amarilloa Jaska sanoi, että täällä ei ole mitään nähtävää, joten tänne piti tulla katsomaan, että täällä ei tosiaankaan ole mitään nähtävää.
Jossain näkyi isoja karjalaumoja laitumella syömässä ruskeaksi palanutta heinää. Mitähän ravinteita siinäkin oli enää jäljellä, kuivassa korressa?
Maa oli tasaista ja päättyi vasta horisontin kaartuessa näkymättömiin.
Kake totesi tyhjää horisonttia katsellessaan, että sitä ei vanha äiti arvannut mihin asti poika pääsisi. No poika on tähän menessä päässyt Texasiin asti.
Kysyin Kakelta n viisi vuotta sitten, että eiks joo, ennen kuin täytämme 65 olemme ajaneet 66. Kake sanoi että joo. Pari vuotta sitten ajatus alkoi saada konkreettisia muotoja ja sanoin Kakelle, että ostas Harrikka, lähdetään reissuun v 2011. Meillä oli alun perin tarkoitus lähteä omalla porukalla (n 8-10 henkeä) reissuun. Innostus oli valtava ja porukka oli alustavasti kasassa. Kun v 2010 kesällä kyselin halukkailta varmoja ilmoittautumisia (paitsi Kakelta, jolle ilmoitin, että sulta ei sitten kysytä haluatko lähteä. Oot jo aikaisemmin luvannut) niin yksi jos toinen ilmoitti epämääräisiä syitä ja lipesi porukasta. Lopulta jäljelle jäimme Kaken kanssa kaksistaan. Olimme siis ainoat, jotka toteuttivat eilisessä blogissa mainitsemani haaveen.
Kun olin hankkinut ensimmäisen motskarin v 1997 alkoi elää haave ajaa Route 66. Haave oli kuitenkin kaukainen, koska nuorena kaupunkilaispoikana minulla ei ollut mahdollisuutta omistaa moottoripyörää, joten kokemusta ei ollut kertynyt. Aikaa kului ja haave eli. Pystyiskö sitä ajamaan kaksi viikkoa lähes yhteen putkeen? Ajamista piti siis harjoitella. Yksi harjoitus oli rautaperseajo v 2009. Kyllä perse kesti, mutta kolmeen päivään ei kahvimuki pysynyt oikeassa kädessä, kun kaasukahvaa tuli puristettua 23 tuntia 30 minuuttia melkein yhteen putkeen. Opin nopeasti ja ostin läpän kaasukahvaan. Hyvin se toimii täälläkin. Haave on nyt siis toteumassa minunkin osalta.
Sanoinkin Kakelle toissa päivänä, että "harmittaisi todella paljon" jos ei olisi lähtenyt matkaan.
Kun kerroin vaimolleni olosuhteista ja ajovarusteista hän oli huolissaan, että miten käy jos sattuu jotain kun on niin kevyet tamineet. No, ei huolta, meillä on lääkäri ja kätilö matkassa, joten apu on lähellä. Tosin kätilön varsinaisia taitoja emme ehkä enää tarvitse.
Nykyinen Route 66 kulkee pitkiä matkoja Interstate-teitä pitkin. Ne ovat nelikaistaisia moottoriteitä, joilla ajetaan pääsääntöisesti nopeudella 70 mailia tunnissa. Täällä on myös mainittu miniminopeus, joka on 40 mailia tunnissa.
Vihdoin viimein saavuimme Amarilloon. Saapuessamme hotellin pihaan Rauno tuli sanomaan, että 95. Sanoin 96, hävisit niukasti, kunnes tajusin mitä hän tarkoitti.
Pikainen majoittuminen, suihku ja illaliselle hervottoman suureen Big Texan Ranch-ravintolaan. Paikassa saa ilmaiseksi 72 oz (2,04 kg) pihvin, jos sen syö tykötarpeineen tunnissa. Tänäänkin oli muutama kaveri yrittämässä, mutta joutuivat maksamaan. Eräs kaveri oli jo matkalla voittoon, kun kaksi minuuttia ennen ajan täyttymisträ luovutti ja poistui kiireen vilkkaan pöydästä. Naamasta päätellen liha ei ravinnut hänen kehoaan kauan.
Kuvassa n 2 kg lihaa lautasella. Pihvit ovat noin 3-4 cm paksuja.
Kuljetus hotellilta ravintolaan ja takaisin hoitui limusiinilla ja sisältyi ruoan hintaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti