Blogin lukijat huom!
Tarkistakaa eilinen blogi. Lisäsin terveisten lähettäjien ajokuvat ja siellä on myös vastaus kysymykseen rakennuksesta. Muihinkin edellisten päivien blogeihin on lisätty kuvia.
Tänään blogissa on vain muutama kuva koska meillä ei ole nettiyhteyttä huoneessa. Laitetaan huomenna lisää kuvia tämän päivän tekstiin.
Aamulla herätys 6.30 ja aamiainen hotellilla ja lähtö klo 8. Sää oli pilvinen ja varsin viileä. Sadeasu päälle ja tuuli pysyi vaatteiden ulkopuolella.
Tänään ajamme Gallupiin.
Ensin suuntana atomikaupunki Los Alamos, jossa tehtiin ensimmäinen ydinkoe maailmassa. Osa porukasta jäi liikennevaloissa jälkeen ja hävisivät jonon viimeisen taustapeileistä. Ilmoitus Samille ja pienen odotuksen jälkeen porukka taas kasassa. Los Alamos sijaitsee korkealla vuoristossa, joten ajoimme pitkän matkan ylämäkeen. Hienot maisemat. Los Alamosissa sijaitsee edelleen iso ydintutkimuskeskus, joka on varsin näyttävän näköinen rakennus.
Paikallisen torin varrella kahvit ja suuntana mutkainen vuoristotie, jossa oli muutama maukas 180 asteeen kurvi.
Maisemat voivat olla yhden päivän aikana kovin erilaiset. Useita kymmeniä maileja vapaata mutka-ajoa ja yksi välipysähdys Grand Valleyssä. Valtavan kokoinen laakso, jossa ei näkynyt ristin sielua. Alueella oli riehunut metsäpaloja ja palaneita puita oli sekä pystyssä että maassa. Paikoin isojakin alueita oli kuin sodan jäljiltä.
Matkalla sattui läheltä piti tilanne kun Jyrkin ja Terhin pyörän edessä rekasta rikkoutui oikea takarengas. Renkaan kuoret sinkoutuivat onneksi sivuun ja vain jotain murusia Jyrkin syliin.
Lounaalla Albuquerquessa. Paikassa oli myös pieni kauppa, jossa katselimme Route 66-tavaroita. Paikan vartijalla lienee jotain ennakkoluuloja tai huonoja kokemuksia motoristeista, koska väijyi meitä koko ajan melkein vieressä, kun kiertelimme hyllyjen välissä. T-paita ja Routen kartta tarttui mukaan. Lounaaksi taquitosia ja burgereita.
Sami lähti katsomaan olisiko pitkä matka yhteen pieneen kaupunkiin, mutta jonkin matkaa ajettuamme ja saatuaan tarkemmat tiedot paikalliselta motoristilta käännyimme takaisin, koska kiertomatkaa olisi tullut liian paljon.
Takaisin siis Routea myötäilevälle Interstate 40:lle. Route 66 kulkee interstaten vieressä, mutta on paikka paikoin niin huonossa kunnossa, että sitä ajaessa menee aikaa tuhottomasti.
Tässä ajellaan kuitenkin oikeata Route 66:ta.
Pirjon haaveena oli joskus nähdä Amerikan maissipellot ja Ollin haaveena oli ajaa aavikolla. Routellahan molemmat haaveet toteutuisivat. Niinpä Pirjo otti yhteyttä Peter Panin poikiin kyselläkseen olisiko ko reissu sovelias tällaisille ukeille ja mummoille? Pojat tietysti kannustivat lähtemään, mutta lopullinen päätös tehtäisiin vasta Ollin syntymäpäivän jälkeen. Mutta niinhän siinä kävi, että suunnitelma tuli paljastettua jo kuukausia ennen, jonka jälkeen olikin kaksi innokasta lähtijää. Ollin ja Pirjon toiveissa oli toisen merkkinen iso matkapyörä (merkkiä ei voi tässä yhteydessä mainita, mutta jotain kultaista siinä kuulemma on), mutta koska sellaista ei ollut saatavilla saivat he HD Electra Gliden. Ollin ja Pirjon mielestä siinä on paljon hienommat äänet kuin Iltsun Sportsterissä. Kyllä kai nyt kun Iltsun Sporan pakoputki ei ole kunnossa. No makuasia, mutta hienot on äänet kummassakin. Ollilla taitaa kotona oleva toisen merkkinen pyörä mennä myyntiin.
10 mailia ennen Gallupia poikkesimme sitten Routelle ja ajoimme kaupunkiin.
Majoittuminen Hotel El Ranchoon. Illallinen hotellilla.
Ja sitten vielä Iltsu ja Kaitsu lähettävät onnittelut Juhalle 16.9.2011 johdosta.




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti