3. ajopäivä: Lebanon, Missouri - Sapulpa, Oklahoma

Aamulla kokoonnuttiin hotellin eteen. Sami kiitti isäntiä ja sanoi, että pariskunta on pitänyt Munger Moss hotellia 40 vuotta. Onnittelimme heitä taputusten kera.
Yhtäkkkiä Telle huutaa, että hänen pojalleen on syntynyt poika. Hän on nyt sitten viisinkertainen mummu. Onnittelut Tellelle. Hotellin emäntä sanoi, että olisimme paljon onnellisempia jos meille syntyisi lapsenlapsia ennen lapsia. Hmm, miten lienee tuon biologian laita tässä tapauksessa?
Sanoin hotellin emännälle, että heidän pitäisi hoitaa hotellia vielä seuraavat 40 vuotta. Emäntä näytti kuinka sitten he kulkisivat kumarassa rollaattorien kanssa ja asiakaspalvelu voisi olla vähän hankalaa. Sanoin, että sehän olisi meille tuttua kun tulisimme tänne uudestaan ja kulkisimme myös rollaattorien kanssa. Emäntä nauroi ja sanoi, että ei taida toteutua.

Aamiainen Faye's kuppilassa. Siellä on oma pöytä valehtelijoille. Erään pyöreän pöydän yläpuolella on kyltti "Liars table". Mistä lienee saanut nimensä.
Aamiaiseksi munakokkelia, pekonia ja ruisleipää ja juomaksi kahvia. Telle ja Jyrki tilasivat teetä. Tarjoilija kysyi että makeanako. Jees, sanoivat Jyrki ja Telle. Lopputuloksena he saivat jääteetä. Tellelle ei maistunut kylmä tee, joten uusiksi meni se tilaus.
Aamiaiseksi söin niin periamerikkalaista munakokkelia, pekonia ja kahvia. Yllätys oli annoksen ohessa tullut ruisleipä.
Aamiaisen jälkeen tien päälle.Päivästä näytti tulervan kuuma, sillä aurinko paistoi eikä pilviä näkynyt mailla halmeilla.
Matka jatkui Route 66:sta eteenpäin. Tie kulki halki metsien ja maissipeltojen. Oli mutkia sekä ylä- ja alamäkiä. Siis oikein kunnon moottoripyörätietä.Ensimmäisen tankkauksen jälkeen matka edistyi hyvin kunnes Tuirelle tuli bensat syliin. Tankki oli liian täynnä ja kuumassa ilmassa se kaasuuntui ja työnsi ylimääräiset aineet tankkikorkin kautta Tuiren syliin. Onneksi asiasta selvittiin ilman suurenpia vaurioita.
Matkalla pysähdyimme vanhalle huoltoasemalle, joka nykyisin on matkamuistomyymälänä. T-paitaa, lippistä, USA:n lippuja yms. Kaupassa Tuire oli nolona kun hänen vaattensa haisivat bensalle. Mitäs tuosta, sehän oli vanha bensa-asema.

Huoltoaseman ohessa oli tallissa kaksi erittäin hienosti entisöityä vanhaa autoa. Toisessa autossa oli ilmeisesti moottorissa paha vika päätellen huoltomiehen ilmeestä.

Minä yritin hieroa tuttavuutta autoa vahtivan lierihattimiehen kanssa, mutta hän oli kovin hiljainen.

Isäntä piti kovasti huolen, että kaikki kirjoittivat nimensä Route 66:sta esittävän kirjan etulehdelle. Hän antoi kirjan Samille ja sanoi, että Sami järjestää matkan lopussa arvonnan kaikkien kesken ja joku voittaa kirjan omaksi. Saas nähdä ketä onni suosii. Pakollisten valokuvien jälkeen taas tien päälle. Ostin USA:n lipun tästä paikasta ja laitoin sen kiinni pyörän taakse. Kiinnitys ei ilmeisesti onnistunut, koska ensimmäisellä suoralla lippu lensi kaaressa ojaan. Onneksi ei osunut kehenkään. Seuraava lippu täytyy kiinnittää paremmin.
Matkan varrella ajeltiin vähän sinne ja tänne eli tuntui kuin opas olisi eksynyt. Pysähdys ja Sami ähelsi pitkään navigaattorin kanssa. Sitten käsi ylös ja näyttö: tuohon suuntaan. Ja eikun matkaan. Samat risteykset ajettiin taas, mutta toiseen suuntaan. Ja taas löytyi historiallinen Route 66 kuten tienvarren kilvet ilmoittivat.
Eksymisen syy selvisi seuraavalla tankkauspaikalla. Sami oli löytänyt oikean nimisen paikan, mutta toisesta osavaltiosta. Ei ihme, että joutui etsimään oikeaa tietä.
Matkalla lounaspaikkaan poikkesimme Galenaan katsomaan kuinka Cars-animaation sankari  hinausauto Martti jaksaa. Siellä Martti nökötti erään kuppilan pihassa surkean näköisenä ruostumassa. Ei tullut Martista Hollywood-tähteä vaan hänen osakseen jäi vaipuminen unohduksiin jonnekin syrjäisen kaupungin laidalle. Toisaalta Martti on lujaa tekoa ja on Route 66-matkalaisten ihailtavana vielä monta vuotta. Viekää Martille  terveisiä, jos satutte poikkeamaan Galenassa.

Lounaalle menimme Commerce-nimiseen pieneen kaupunkiin. Siellä on v 1927 perustettu bensa-asema, joka toimii nykyisin pienenä hampurilaispaikkana. Syötiin burgerit ja juotiin kolat. Jyrkillä petti toisen sivulaukun kiinnitys. Ruuvi oli jäänyt kiristämättä ja se sinkoutui jossain vaiheessa maantien oheen. Commercessa oli sattumalta HD-kauppa, josta Jyrki sai uuden pultin. Eikä maksanut mitään. Kauppais vain toivortti hyvää matkaa.
Kari, Rauno ja Telle ostivat HD-kaupan tyhjäksi nahkaliiveistä, siis kaikki kolme kappaletta. Kari ja Rauno perustivat oitis uuden liivikerhon. Nimestä ei ole vielä tietoa.
Tellestä tuli siis tänään viidennen lapsenlapsen mummu. Telle on monta vuotta haaveillut Routen ajosta, mutta aika ei vain ole antanut myöten haaveen toteutumiseen. Nyt sitten tuli kohdalle tilaisuus, jota ei voinut jättää käyttämättä. Telle on ihastunut Routen maisemiin ja ihmisiin sen varrella. Kaikki ovat niin ystävällisiä. Telle rakastaa Amerikkaa.
Tuirella on varsin haastava keikka ajaa Route läpi. Hän on harrastanut mp-ajoa vasta 3 v. Hän on niin innostunut, että olisi koko ajan menossa. Tuiren pyörästä puuttuu pleksi vaikka se siihen kuvattiin. Interstatella ajettaessa tuulen aiheuttama vastus on niin kova, että kädet puutuvat pitkässä ajossa. Olli antoi eilen repun joka sidottiin ohjaustankoon tuulenhalkaisijaksi. Hieman se auttoikin, mutta huomenna katsotaan josko saataisiin lisää tavaraa keulalle helpottamaan ajoa.
Tuire ja Telle ovat molemmat toteuttaneet erään haaveensa. Meillä kaikilla on toiveemme ja haaveemme ja kuvittelemme että voimme toteutta ne tai osan niistä sitten joskus myöhemmin kun on aikaa ja varaa. Haaveita pitää toteuttaa nyt ja tässä eikä jättää niitä huomiseen. Tom Jones lauloi eräässä kappaleessa "...tomorrow is promised to no one...". Kun sitten vanhempana kerromme elämästämme lapsenlapsille tai jopa lapsenlapsenlapsille, niin on paljon mukavampi kertoa, että vaari/mummi ajoi legendaarisen Route 66:n Chicagosta Los Angelesiin Harrikalla kuin kertoa että olisi halunnut tehdä sen.
Live to ride, ride to live.